sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Aloittelijat mätsäreissä

Talviset maiset ovat vaihtuneet orastaviin hiirenkorviin ja aurinkorasvaan. Sen osalta myös on opittava huomioimaan ison koiran tarpeet hellesäällä. Ensimmäiset näyttelyt vietettiin isolla hiekkaparkkipaikalla, varjoa oli tarjolla hyvin niukasti. Ennen mätsäreitä kyselin paljon vinkkejä ja kokemuksia, jotten nyt ihan hölmöimpiin virheisiin sortuisi.

Valmisteluissa koiran pesin edellisenä päivänä. Tiedän jo ettei Pikkueukon karva miksikään muutu, joten ennen pesua neiti sai vielä kaivella multakuoppaansa pihalla.
Reppuun pakkasin rokotustodistuksen, käteistä, harjan, pari vesipulloa, juomakupin, talouspaperia, kosteuspyyhkeitä (iso koira kuolaa paljon, sitä saa pyyhkiä omilta vaatteilta ja kaverikoirien turkista), kakkapusseja, koiran nameja, näyttelyhihnan ja mini-ea-pakkauksen joka kulkee mukanani minne menenkin. Autoon jäi vielä lisää vesipulloja, päänsärkylääkettä ja märkä pyyhe koiran viilentämiseen.

Paikalle menimme pian ilmoittautumisen alettua ja kiersimme aluetta. Vinkkinä oli, että koira rauhoittuu kun paikka tulee tutuksi, mutta luulempa että emännälle oli tärkeämpää saada hermonsa kasaan. Loppupeleissä odotimme kolme tuntia ennen omaa kehäämme, varjopaikat, juotava ja autolla ajoittaiset virkistäytymiset eivät riittäneet, vaan kehässä kanssani ei ollut touhukas pentu vaan perässä laahustava reppana. Oikeastaan karu totuus tuli ilmi vasta kehässä kun olisi pitänyt tehdäkin jotain, niin kauan kuin huilimme puiden varjoissa, koira oli ok, mutta toiminnan tullen meno oli sellaista että olisi varmasti pitänyt jo omasta takaa viheltää peli poikki ennen kehää. Jotain tästä oppineena; tilanne ei tule toistumaan.

Paras varjopaikka oli oman auton luona.

Koira ei hikoile kuten ihminen vaan läähättää. Netistä nopeasti kopioin lämpöhalvauksen oireet mitä on syytä pitää silmällä kun koiran kanssa on pitkiä aikoja lämpimissä oloissa: nopea ja äänekäs hengitys, korkea ruumiinlämpö (39,5C ylittyessä viilennys aloitettava välittömästi), kova jano, heikkous ja/tai uupumus, toistuva oksentaminen, ripulointi, koira on poissaoleva, kirkkaan punainen kieli ja kalpeat ikenet, kuonon tai niskan iho palautuu hitaasti takaisin nipistyksen jälkeen, hengitysvaikeudet, lyyhistyminen tai kooma, paksu sylki, kohonnut syke.

Päivän alussa koira näki potentiaalisia leikkikavereita kunnes ymmärsi pelinhengen.
Kehään menimme ensin pareittan. Hilla jaksoi kivasti seisoa paikoillaan ja antoi tuomarin tutkia. Hampaat esitin itse, mutta siinä meillä on vielä paljon treenattavaa. Kehuja tuli puhtaasta koirasta vaikka Hilla pyörikin juuri ennen kehää ojanpohjalla. Tämän jälkeen kiersimme pienen kolmion ja sitten vielä ympyrän. Saimme sinisen nauhan ja kävimme pyörähtämässä sinisten kehässä, mistä lähdettiinkin kotia huilaamaan kunnolla. Omat tavoitteet kuitenkin saavutimme, Hillalla oli kivaa, häntä vispasi lähes kaiken aikaa, kehässä koira malttoi seistä paremmin kuin odotin ja koira ei kiskonut kaikin voimin jokaisen vastaantulijan luo vaan ohitukset paranivat päivän mittaan.

Ja päivästä oppineena tilasin jo viilennysalustan koiralle, nyt puntaroin ostanko jauhetta korvausjuomaa varten nestetasapainon ylläpitämiseksi. Nyt jännitys vei ruokahalun, mutta jatkossa muistanen myös omat eväät mukaan. Lisäksi hakusessa on pieni teltta mitä voin viilentää vielä erikseen, eipä tarvitse toista kertaa valittaa ettei ole varjopaikkoja tarjolla. Ja Suomen sään tuntien seuraavalla kerralla ehkä kääriydymme toppatakkiin tai kierrämme kehää sadevaatteissa. 
 

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Koiranpentua ostamassa: rotuvalintana bernhardinkoira



Kun koiranhankintapäätös on viimeinkin tehty, edessä onkin ihana ja samaan aikaan kamala vyyhti; valittavana olisi koirarotu. Joku haluaa metsästyskoiran koiran, toinen seurakoiran ja kolmas jotain muuta. Meille bernhardilainen oli selkeä valinta.
     Rotuna bernhardilaisia kuvataan rauhallisina, omaan perheeseensä erittäin voimakkaasti kiintyvinä ja sosiaalisina koirina. Tähän ikään mennessä ei ole tullut koiraa, kissaa, possua, vuohta tai ihmistä vastaan kenen kaveri Hilla ei haluaisi olla. Lasten perässä koira kulkee ja huudosta kyllä kuulee kun koiruus on päättänyt istua legoleikkien keskelle tai ryöstää kaupan.
     Kyseessä on reviiritietoinen ja valpas koira. Jäniksiä ja oravia ei huomaakaan, mutta jokainen ohikulkija tai ohiajava auto saa kyllä koiran huomion. Perään ei lähde, mutta tuijottaa aikansa. Keittiön kolisteluihin Hilla herää kesken unienkin, liekö kuullut sanonnan "Älä nuku onnesi ohi."

Hilla kyttää naapureita oikeaoppisesti pitsiverhon takaa.

     Oma yksilömme ei liioin ole miellyttämisenhaluinen siinä missä esim. aussie tai papillon on, Hilla voi pitää tuumaustauon miettien kannattaako hänen ryhtyä tuohon emännän pelleilyyn ja onko palkkaus kohdillaan. (Ainakin siltä se takapuolen istuttaminen keskelle ajoväylää näyttää!) Toisinaan voi olla hetkiä jolloin koira on jatkuvasti kysymässä ”Hei mitä nyt tehdään?? Kerro jo!” ja silloin voikin miettiä mitä itse teki oikein kun sai koiran innostumaan. Alla olevalla videolla koira toimi hurjan hienosti, emännällä vaan oli piiiiitkät piuhat mitä palkkaukseen tulee...


  
     Bernhardinkoiran kohdalla suostuin tinkimään agilitystä, voisimme omaksi iloksemme treenailla mutta en kuvittele meitä kisojen kärkikastiin. Pelkästään puomilla alta viisikuinen pentu saa mennä todella varoen, omaan silmään näyttää hyvä kun tassut mahtuvat kapealle alustalle. Alle vuoden ikäistä ei tulisi hyppyyttää, mutta kaikkea muuta agilityn osaltakin voi pienestä pitäen harjoitella. Uskon, että pennusta tulee varmajalkainen kun sitä haastaa erilaisilla alustoilla tasaisen pihan sijaan. Näyttelyt, toko, rally-toko, haku, kaverikoira- ja lukukoiratoiminta olisivat myös mahdollisia lajeja (ja varmasti vaihtoehtoja löytyy vielä lisääkin). Itselläni on laaja skaala mitä kaikkea haluan kokeilla ja katsoa mikä on meidän juttumme. Tavan arkiliikuntaa bernhardinkoira tarvitsee riittävästi; vaikka lutunen onkin, pelkäksi sohvaperunaksi se ei sovellu.

8-, 12- ja 16-viikkoisena.

     Perheellemme näin iso koira oli kaikin tavoin uusi juttu ja ensimmäisenä sitä kauhistelee mitä tuommoinen miniponi mahtaa syödä. Taisinpa kokeneemmilta kysyäkin mitä tällaisen koiran elättäminen maksaa; halpaa se ei ole ja tätä kirjoittaessa vielä mennään pentuvaiheessa. Ruokintaan on syytä panostaa ja kuunnella kasvattajan ohjeita; tämä rotu kasvaa ensimmäisenä vuotena korkeutta hurjasti ja vasta sen jälkeen lihasmassaa, joten vänkkyrät jalat tai muutoin epäsuhta kasvu eivät anna hyvää pohjaa sille, että koiran tulisi pystyä liikkumaan kevyesti ja elämään hyvää koiranelämää seuraavan kymmenisen vuotta. Meillä Biomillin 12kg säkki maksaa päälle 60e, 4kk ikäinen syö 3x 180g, joten tuo säkki riittää kolmisen viikkoa. Ruoan kanssa menee lisäproteiinia esim. raejuustoa pari kertaa viikossa, muutoin tarjolla on sitten puruluita. Tavoite on pitää koira hoikkana, ei tehdä siitä tasapaksua syöttöpossua.


Kevään katupöly sai silmät punoittamaan.
Kustannuksissa kannattaa huomioida myös eläinlääkärikulut; perusrokotukset ja sitten se kaikista pahin mahdollinen: tarve leikkaukselle. Isolla eläimellä jo pelkät lääkekulut ovat suuremmat kuin pikkukoiralla. Huomionarvioisia terveydellisiä seikkoja ovat kyynär- ja lonkkanivelen dysplasia, OCD (luuston kivulias kasvuhäiriö), silmäluomien rakennevirheet ja riskit silmätulehduksille, sekä purentavirheet. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä on suurilla, syvärintaisilla koirilla esiintyvä hengenvaarallinen tila, joka vaatii välitöntä hoitoa. Koiran vakuuttaminen voi olla hyvä vaihtoehto. Koiran tarvikkeet ja lelut vievät juuri sen verran kuin on itse valmis sijoittamaan. Kaiken päälle tulevat harrastemaksut jos haluaa osallistua kursseille, osallistua hallin vuokrakuluihin porukalla tai lähtee kiertämään pitäjiä kisojen perässä. 




Bernhardinkoiraa kuumeillessa hyödyllisiä sivustoja alkajaisiksi olisivat:
Bernhardinkoirayhdistys Ry
Kennelliitto: koiran hankkiminen
Koiranomistajan peruskurssi

lauantai 9. huhtikuuta 2016

Emännän ajatuksia ajalta ennen Hillaa



"Rotuna bernhardinkoira ei suinkaan hiipinyt hiljaa sydämeeni, vaan rymisteli siellä kuin norsu posliinikaupassa."
Kaksikymmentä senttiä korkea, painoa kolmisen kiloa. Sellainen mikä mahtuu vaikka povitaskuun jos tarve vaatii. Pitkät hulmuavat karvat ja vilkas luonne. Agilitykenttien minikokoinen hirmukiitäjä. Syö yhtä rouhetikkua koko illan ja katoaa kenkäkasan taakse piiloon. Olen siis vannoutunut perhosihminen. Papillonit veivät sydämeni jo vuosia sitten ja aina ajattelin, että seuraava koira minkä otan, on ehdottomasti perhoskoira. Kaikki kurrea suuremmat nostattavat hikikarpaloita otsalle. Huh.
     Ylläolevissa ajatuksissa ehdin marinoitua vuosikymmenen, kunnes tuli aika tosissaan etsiä perheeseen sopivaa koiraa. Tässä tilanteessa en ollut enää yksin ohjaksissa, vaan moni muukin kertoi mielipiteensä; vaakakuppi kallistui jyrkästi koiramaailman toiseen ääripäähän; bernhardinkoiriin.

v. 2005, ensimmäinen koirani Nala.

     Jalankorkuinen, painoa lähemmäs sata kiloa porkkanapussin sijaan. Koira, joka kuvittelee olevansa sylikoira aikuisenakin. Hulmuavat karvat löytyvät tukkoina metrin korkeudelta pitkin seiniä. Otus joka nostattaa hymyn huulille agilitykentällä. Onneton rouhetikku katoaa silmänräpäyksessä ja jäljelle jää vain kuolalammikko. Ja se kenkäkasa katoaa koiran taakse. Mikä ihme saa perhosiin rakastuneen ihmisen kiinnostumaan bernhardilaisesta? Jättiläisestä, joka voisi vahingossa istua sen oravankokoisen päälle. Niin ja tässä vaiheessa en edes osannut kirjoittaa rotua oikein, onneksi google korjasi berhardilaisen ja mietin mitä ihmettä olen tekemässä.

Pikkukoiraihmisen kauhistunut mielikuva ison koiran potentiaalista tuhota asunto.

    
     Koiranhankinnan ei tulisi olla päätös, joka on tehty silmänräpäyksessä ja valitaan ensimmäinen pentu mikä tulee vastaan. Kohdallani minun oli tutustuttava täysin uuteen rotuun ja opeteltava kirjoittamaan sen nimi oikein. Bernhardinkoira, St. Bernard. Mitä enemmän etsin tietoa, katselin kuvia ja luin muiden kokemuksia, sitä vähemmän enää vilkuilin perhoskoirien myynti-ilmoituksia.
     Uutuudenviehätys on aina oma ansansa ja kiitos jääräpäisyydelleni, uuteen rotuun tykästyminen oli varsin hidas prosessi. Se oli kuin hyppy tuntemattomaan. Kun viimeinkin annoin periksi kielletylle tunteelle, sanoisin, että rotuna bernhardinkoira ei suinkaan hiipinyt hiljaa sydämeeni, vaan rymisteli siellä kuin norsu posliinikaupassa.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Matka uuteen kotiin



Pakkanen kimaltelee hangessa tuhansin pienin timantein. Lumivaippaan kietoutuneet puut kurkottelevat taivaisiin. Yksinäinen varis raakkuu kurjalla äänellään. Pihatie kaartaa monen mutkan kautta, kunnes mäen päällä näen vanhan, valkoiseksi rapatun kartanon. Se on seissyt siinä yli puoli vuosisataa. Emäntä kertoo, että alapihan tallissa rakennettiin ennesvanhaan ruumisarkkuja.

Lumi tassujeni alla on kylmää, nietosten peittämät maat kumpuilevat silmänkantamattomiin. Sisäänkäynnin jyrkät kiviportaat ovat ajan saatossa kuluneet, liekö jopa vinoon painuneet. Raskas ovi narahtaa laiskasti ja minut viedään nopeasti asehuoneen läpi peremmälle. Liukkaat lankkulattiat narahtelevat kävellessäni. Kuljen emännän perässä keittiön läpi ruokasaliin. Siellä isäntä jo syö jotain ihanaa, se saa kirsuni värähtämään. 

Oma paikkani on laitettu vierassalonkiin. Tuttu vilttini tuoksuu äidiltä ja sisaruksiltani. Siinä maatessani kuuntelen, kuinka rakennuksen nurkat hiljaa natisevat ja tuli rätisee takassa. Jostain kuuluu pieniä vikkeliä askelia, kun uni valtaa mieleni...


8-viikkoinen tiluksia tarkastamassa.